Olemme aina puolellasi

Uzman Translation Ltd.

 

Käännöksiä kaikilta kieliltä ja lakijulkaisuja englanniksi

 

Kaikilla kielillä ja kaikista aiheista

kirjallisia käännöksiä ja tulkkausta,

ajallaan ja tarkasti

 

Olemme työskennelleet kaksikymmentä vuotta käännöstoimistona, jolla on suuri henkilökunta Ankarassa ja Istanbulissa.  Toimistoissamme on kymmeniä insinöörejä ja talousalan asiantuntijoita, joilla on monia erikoisaloja.  Kahden vuosikymmenen aikana olemme kääntäneet lähes kolme miljoonaa sivua sadoista eri aiheista noin neljänkymmenen henkilön ryhmällä. Saavutuksemme on perustunut hyvään organisaatioon, ammattimaiselle asenteelle, pyrkimykselle täydellisyyteen ja työtään rakastavien ihmisten innostukselle.

 

Ja ennen kaikkea olemme palautteena saaneet asiakkaidemme arvostuksen ja kiitollisuuden.

 

Tehdessämme kaikkea tätä olemme myös koonneet 140 erikoisalojen sanastoa englanniksi, saksaksi, ranskaksi ja venäjäksi. Ne ovat lähes täydellisiä ja niitä päivitetään jatkuvasti tukemaan pyrkimyksiämme parantaa teidän käännöksiänne.  (Sanastojen aiheita ovat tarjoukset ja sopimukset (FIDIC-terminologia), luototus, vakuutukset, rakennusala, padot, tiet, tehtaat, rautatiet, EU, ympäristö, jätevedet, tietokoneet, konttorikoneet, maanalaiset rautatiet, autoala, elektroniikka, tietoliikenne, energia jne.). Uskomme kehittäneemme määräyksistä, lakiasioista ja sanastoista vertaansa vailla olevan arkiston.

 

Faximme, sähköpostimme ja modeemiyhteyksimme avulla tarjoamme jatkuvasti palvelua kaikkialle maailmaan.

 

ARKISTOMME ON TEIDÄN ARKISTONNE

  • Olemme kääntäneet englanniksi suuren osan Turkin tasavallan lainsäädäntöä (lakeja, asetuksia, määräyksiä jne.).

  • Tarkkailemalla Turkissa avattuja julkisen ja yksityisen sektorin tarjouskilpailuja olemme kääntäneet tarjousaineistoja hyvin nopeasti, ja usein saaneet käännökset valmiiksi silloin kun te vielä harkitsette oman tarjouksenne jättämistä.  Arkistomme erinomaisuuden ansiosta olemme ehtineet tehdä tämän ennen kaikkia muita.

  • Olemme kääntäneet lähes kaikki FIDIC-sopimukset turkinkielelle (sähköala, rakennusala, konetekniikka jne.).

  • Olemme kääntäneet turkinkielelle Maailmanpankin urakkasopimusmalleja ja sopimuksia, samoin kuin:

  • Sadoittain laitteiden käyttöohjeita ja luetteloita, sekä

  • Satoja tietokoneohjelmia.

www.uzman.com

ANKARA
Konur Sok. 53/3 Kızılay, Ankara-TÜRKİYE
Tel      (+90 312) 425 1072 - 418 2667 - 425 6332
Faks   (+90 312) 417 8055 - 417 7974
GSM   (+90 532) 452 88 63
E-mail
uzmanank@uzman.com
            uzman-c@tr.net

İSTANBUL
Selahattin Pınar Cad. Aralık Sok. Elbir İş Hanı No: 2 Kat: 3 D: 20
Mecidiyeköy, İstanbul-TÜRKİYE
Tel       (+90 212) 213 49 93 - 216 30 71
Faks    (+90 212) 213 18 80
GSM    (+90 537) 820 77 97
E-mail:
uzmanist@uzman.com

 
 

SOME OF OUR REFERENCES

www.uzman.com

Copyright © 2007 Uzman.com Corporation. All Rights Reserved